Kyll pistää miettimään.. kuinka paljon aikaa onkaan itsekullakin tällä maapallolla ja mihinkä käytämme oman aikamme? Päivästä päivään samaa rutiinia toistaen? aamulla töihin, illalla kotiin ja sama uudelleen? Tai kotona päivät pitkät mitään aikaseksi saamatta vetelehtien? Aika kuluu nopiaa, liianki! Harva vain sitä ymmärtää käyttää oikein, itseni mukaanlukien! Tajuammeko vasta kun aika alkaa lähentyä loppuaan?! mitä olisin voinutkaan tehdä toisin tai mitä olisinkaan voinut tehdä enemmän? kokeilla? yrittää? ..
 

Itse olen 24vuotias. Nuori vielä! mutta mihin olenkaan tähän astisen elämäni käyttänyt? en paljon mihinkään!

saavutuksia on että olen synnyttänyt kaksi aivan ihanaa lasta.

mennyt naimisiin mitä ihanimman miehen kanssa jonka kanssa toivon olevani viimeiseen hengen vetoon asti!

Asunut Ruotsissa ja käynyt siellä jälkeenpäin pariin otteeseen.

Käynyt kerran Latviassa, Riikassa.

Lukenut ammatin-

 

Sen enempää mull ei ole mainittavaa..

Useat ovat ikääni nähden tehneet jo paljon- käyneet vaikka missä!

toki on niitä jotka eivät ole sitten saaneet mitään aikaiseksi, niihin verrattuna- no joo. Antaa olla.

Mutta mitä tuossa  Tonnikeijun sivua lueskelin äsken ja kommentoinkin- vanhuudesta, elämäntuskasta.

 

Itse olin vanhainkodilla töissä muutaman viikon. He siellä olivat siinä kunnossa etteivät eläneet tässä hetkessä vaan elivät nuoruuttaan uudelleen ja uudelleen. Tai eivät muuten vaan ymmärtäneet ja muistaneet.

Usein joku saattoi riidellä hoitajan kanssa että hän lähtee nyt kotiin! lapset odottaa ja ruoka on levyllä- ei ole aikaa pelleilyyn * Matti odottaa jo autolla oven edessä. Lehmät on lypsämättä...

Siinä selittäessä että kyllä hetken vielä voit tässä olla, juodaan kohta kahvit. Kyllä ne siellä pärjää! 

Tuntui hirveltä vääristää totuutta mutta vielä hirveintä oli hetki jolloin joku saattoi mainita ettei näin ole- että hän on nyt vanha ja hän on vanhainkodissa. Lapset ovat maailmalla..

Pahinta oli kun joutui toisen puolison tilannetta selvittelemään etenkin jos hän oli jo poissa..

Kuinka he sen ymmärtäisivät kun eivät elä tässä hetkessä missä me olemme?!

 

Harvat käyvät vanhempiensa/ isovanhempiensa luona. Kokevat sen raskaaksi- ymmärtäähän sen mutta entäs hän joka on sinusta pitänyt huolta ja auttanut. saanut joskus huulillesi hymyn kesken itkun? 

Hän jota ilman sua ei olis!

Kiitämmekö vanhempiamme /isovanhempiamme sillä että hylkäämme heidät vanhainkotiin?

He jos ketkä tarvitsevat läheisyyttä! etenkin omilta läheisiltään!

Karu totuus on että sitten kun toinen on poissa, sulla ei ole enää mahdollisuuksia hyvästellä häntä tai kertoa hälle kuinka paljon häntä rakastat!

 

-Äitini sanoi joskus mieheni ja minun suhteen alussa että kannattaa sanoa aina ennen nukkumaan menoa että rakastaa toista! Sillä koskaan ei tiedä!

 

Siittä hetkestä lähtien olemme sanoneet aamuin illoin, aina kun toinen lähtee ja kun toinen on tienpäällä! 

Rakastan sua, nyt ja aina!

Samoin vanhemmilleni suht usein sanon Rakastavani heitä! ja että ovat tärkeitä! 

Haluan heidän ja läheisteni sen tietävän koska koskaan eivoi tietää!..

Parempi sanoa ja tehdä kuin katua!

 

Mitä siinä menettää että vanhan ihmisen ollessa vanhainkodilla, viimeisillä hetkillään käyt hänen luonaa, juttelet ja kertoilet kuulumisia- otat kädestä kiinni ja kerrot kuinka tärkeä hän onkaan?

Itse en omille isovanhemmilleni tätä saanut sanoa koska heidän pois menosta on jo aikaa ja olin pikkutyttö tuolloin. Toivon heidän kuitenkin sen tietävät! tuolla jossain pilven reunalla!

 

Pitäkää läheisistänne huolta!

kuten myös naapureistanne, tutuistanne- ohikulkijoista ja vieraista!

Joku päivä, hän saattaa olla se joka sinua hoitaa!

-Miiuska